Pastori Seiskonen saapui jo varhain iltapäivällä Spjuteille. Tyyne oli yksin kotona, Kaarle taas omilla reissuillaan. Seiskonen oli Tyynen entinen opettaja ja nykyisessä virassaan oman seurakunnan sielunpaimen. Ja se viihtyi ja viipyi kylässä, joi kahvit, otti toiset, eikä tehnyt elettäkään lähteäkseen.
– Sinulla Tyyne, oli jo koulussa hyvä jauhopeukalo, toit aina itse leipomiasi korvapuusteja opettajalle, minä muistan että söin niitä usein iltapäiväkahvilla, vakuutti pastori ja nakkasi kurkkuunsa pöydän viimeisen kääretorttupalasen. Tyynen silmät olivat jo painua kiinni. Hämäryys oli vallannut maiseman, laulurastas viritteli illan rauhaa ja kaappikello salinurkassa nakutteli puoltayötä. Normaali kyläilyaika oli auttamatta ohi mutta siinä istui pappi, kuin tatti, liimattuna laiskanlinnaan ja söi suihinsa talon herkkuja.
– Vieläköhän siellä pannussa olisi, maistuukin hyvälle kaikki sinun leipomasi ja konjakkikin taisi olla ihan kolmen tähden kukittamaa?
Pappi oli asettunut taloksi kuin keisari. Liekö tullut Kaarlea tapaamaan? Ei se asiaansa kertonut. Juoruili kaikenmoista entisistä oppilaistaan, kuka oli mennyt väärälle miehelle, kuka taas joutunut rikosten teille, ja kuka yksinkertaisesti ollut tyhmä aina ensimmäisestä luokasta alkaen. Tyyne alkoi saada tarpeekseen. Hän yritti parhaansa mukaan johdatella puhein pappia kotimatkalle, mutta tämä ei ymmärtänyt mitään vihjeitä. Kaarlen paluuta Tyyne ei odottanut, koska tiesi tämän olevan ryyppäämässä porukan äijien kanssa, ja humalaisena se oli kotona aina ilkeä ja väkivaltainen. Mutta ei Tyyne kaivannut tuota pappiakaan tänne kumppanikseen yökukkujaksi. Seiskonen oli jo syönyt pullat, piparit ja kääretortut, piiraiset, kukot ja konvehtikaramellit. Jopa ylivuotiset pääsiäiseltä jääneet suklaapuputkin se oli kahmaissut piirongilta. Pappi joi litrakaupalla kahvia, kannullisen kermaa, puolikkaan konjakkia eikä lotkauttanut eväänsäkään lähteäkseen.
– Sinulla, Tyyne oli neljännellä luokalla sellaiset punaiset lettinauhat, minä muistan, letit pomppivat pitkin selkääsi kun juoksit. Taisivat ne letit ulottua ihan pikku pepulle asti - heh- heh.
– En minä muista, vastasi rouva Spjut ja mietti kuumeisesti keinoa millä saisi papin ulos ovesta.
– Meillä on tapana mennä aikaisin nukkumaan. Minulle tulee aivan hirveä migreeni jos en nuku kunnolla, vihjaisi Tyyne totuuden vierestä, mutta pappi ei ottanut vihjeestä onkeensa.
– Serkkuni työtoverilla oli myöskin sellainen migreeni. Hän joi hyvällä menestyksellä siihen lääkkeeksi koiruohomaitoa. Yksi lasillinen juomaa riitti, heti parani pääkipu. Kitkeräähän se koiruoho on, heh-heh. Sinun pitäisi koettaa samaa, neuvoi sielunpaimen ja jatkoi kouluaikaisia muistelujaan.
– Ja niin hienoja vaatteita sinulla oli. Taisipa äitisi tehdä sinulle ne rimssumekotkin.
– Mihin aikaan pastorilla on tapana mennä nukkumaan? Tyyne ei luovuttanut, hän oli päättänyt häätää papin ja mennä levolle.
– Minulla oli aikoinaan eräs koulututtava, hänellä oli tytär, oikein siivo ja sievä tyttö. Mutta se tyttö ei osannut sitoa lettinauhojaan itse. Häpeä tytölle jos ei omia lettejään osaa tehdä. Äitinsä oli jo vallan epätoivoinen ja moitti tytärtään, "Senkin kelvoton hunsvotti", sanoi hän. Mutta minä sanoin, "Voi rouva, älkää te tytärtänne solvatko. Kyllä hän oppii kun minä opetan." Ja niin minä opetin sitä tyttöä solmimaan lettinsä ihan kädestä pitäen. Puolessa tunnissa oppi tyttö sen tempun, ja osaa varmaan vieläkin. Niin hyvä opettaja minä olen.
Papin jatkaessa omien opetustaitojensa ylistystä päätti Tyyne ryhtyä sanoista tekoihin. Hän käänsi silmänsä nurin, painoi kättä otsalleen ja voihkaisi.
– Oi, oi nyt se alkaa, se pääkipu, näkyy ihan sahalaitaa silmissä. Voi, voi, minun päähän sattuu, en voi enää valvoa hetkeäkään. Ja Tyyne heittäytyi dramaattisesti pitkälleen sohvatyynyjen varaan. Mutta sielunpaimen ei hämmentynyt.
– Minä olen perehtynyt myös kiinalaiseen lääkintään. Se on hyvin tehokasta. Annas kun etsin sen kohdan selästäsi johon pitää painella kun pääkipu iskee. Pappi työnnälsi Tyynen viereen sohvalle, nosti hänet istuvaan asentoon ja alkoi hieroa hänen selkäänsä. Sitten pappi asetti vasemman kätensä Tyynen solisluille ja paineli kipeästi oikealla peukalollaan lapaluiden välistä hokien samalla.
– Kas nääin, kiinalaiset sen tekee, nääiin ja nääin. Joko auttaa?
– Jo paranee, jo paranee, sanoi Tyyne ja pakeni papin parantelua nojatuoliin. On jo aivan hyvä olo, haluaisiko pastori vielä jotain, ehkä suklaata?
– Mitäs minä sanoin, migreeni paranee kun vain osataan hoitaa. Jos vaikka uutta kahvia, taitaa tuo entinen olla jo kylmää. Tyyne lähti keittiöön ja pastori Seiskonen seurasi perässä ylistäen kaiken aikaa omaa erinomaisuuttaan parantajana lääkäreihin verrattuna.
– Lääkäreihin verrattuna olen tietenkin maallikko mutta minullapa on kansanparantajan taidot hyppysissä ja koko vikkelät sormet. Koulunkäyneet lääkärit ei ymmärrä että migreeni on psyyken tila, jossa ihmisen henkiruumis kaipaa kosketusta. Vain kosketus voi parantaa sellaisen tilan, ei siihen pillerit ja lääkärin konstit tehoa. Vaikka olenkin poikamies, olen huomannut että miehen käden tomera kosketus oikeaan kohtaan ja hieronta parantavat hyvin monet naisten vaivat. Onko sinulla Presidentti-kahvia? Se on parasta. Juhla-Mokkakin on oivallista mutta Presidentti vasta kruunaa kalaasit. Sen huomaa, etenkin tällaisessa hengellisessä ammatissa kun joutuu paljon kahvia juomaan.
– Minulla on vain Katriinaa, vastasi Tyyne ja toivoi samalla ettei pappi kelpuuttaisi halvempaa kahvilaatua.
– Ei se mitään, kyllä sekin kelpaa, lohdutti pappi ja hotkaisi samalla suihinsa apupöydälle tipahtaneen piparin. Tyynen ei auttanut muu kuin ryhtyä taas kahvinkeittopuuhiin mutta samalla hän mietti kuumeisesti uutta strategiaa papin häätämiseksi. Jospa tulinen kahvimitta työntyy papin kurkkuun ja kaataa sinne palavaa kahvijauhoa, tai pannusta valutetaan kiehuvaa pikeä sen housuille, leipäveitsi tungetaan sen niskaan, mies sullotaan roskakoriin, tai kammetaan mankelin telojen väliin, lattiamatto kieritetään ympärille ja pappi potkitaan lopuksi pihalle kuin jalkapallo.
– Naisilla on nämä vaikeat ajat, silloin varsinkin on hengellinen tuki tarpeen. Jos laittaisit vielä yhden mitallisen, iltasella maistuu vahva kahvi parhaalta. Minä olen näihin naisten periodiasioihin perehtynyt, vaikkei niistä pappiskoulutuksessa puhutakaan. Herran palvelijana sitä joutuu moneksi. Niin kuin tuo Suorsalon Sirkkakin, entinen Puukiipijä, sinähän muistat, sehän taisi olla pari luokkaa sinua ylempänä, tätä Sirkkaakin minä hänen miehensä poissa ollessa hiukan hellästi opastin. Ja tyytyväisenä Sirkka minua aina kutsuu kun tarvitsee.
Tyyne säikähti. Mitä se pappi oikein aikoo? Se on saatava mitä pikimmin ulos. Ja mitä se hänestäkin kylillä kertoo tämän illan jälkeen?
– Minulla ei ole nyt mikään vaikea aika, vakuutti Tyyne, ei minusta tarvitse mitään kertoa.
– Ei pidä pelästyä, me papithan olemme vaitiolovelvollisia. Sinä voit vapaasti kertoa kaiken, mikä mieltäsi painaa. Käännäpä sitä sähköhellan nuppia, että kuumenee. Sinulla on tummia mustumia kaulalla, heh, taitaa se miehesi, taitaa Kaarle välillä olla vähän kova-kovakourainenkin. Niin. Minä ajattelin että ehkä minä voisin hänen kanssaan vähän keskustella tästä asiasta. Antaa paimenen turvallista ojennusta avioliitossa oleville. Ei se sovi, että vaimoaan, että vaimoaan mukiloi, vaikka humalassa ja niin pois päin…
Tyynen silmissä pimeni ja sitten alkoivat kiukun tulikipinät kimmahdella sisuksista ulos. Vai sekö sillä papilla olikin mielessä: Sotkea hänen ja Kaarlen avioliittoa. Itselleen pappi ei ole naista saanut mutta jo on valmis toisia neuvomaan. Tyyne oikaisi itsensä pappia kohti, kaappasi käteensä hiilikoukun naulasta ja alkoi huutaa.
– Se ei, pirulainen, papille kuulu, miten Kaarle ja Tyyne aviossa elävät. Ei helvetti soikoon. Ei toisten kotiin tartte tulla nuuskimaan. Ja tehän minua murjoitte eikä Kaarle. Hieroitte mukamas. Ruhjoitte selästä ja rinnasta kuin pahantekijää. Olinko pyytänyt? En. Ja nyt äkkiä pihalle, tai täällä alkaa kiinalaiset kidutukset ja muutkin kommervenkit!
Kello 0.30 heinäkuun toisena vuonna 1964 pastori Antti Seiskonen pakeni Kaarle Sjutin kiukkuista vaimoa sateiseen yöhön, kakunpala kurkussa, liperit niskassa, kalossit kainalossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti