Lassen tarinan alku

…ja mutta, eikö sitä ollenkaan ihmetelty, miksei Vigrénin Lasse sieltä Australiasta edes yhtä kirjettä lähettänyt?

- Mies lähtee merien taakse, elää elämänsä, eikä yhtä kirjettä, ei sähkettä, ei mitään.

Mummo jatkoi Sinisen suklaalevyn maiskutusta, oli kuin ei kuulisi. Avasi toisenkin levyn hopeapaperin, puri kuin näkkäriä ja maiskutti. Se istui hoitokodin kiikkustuolissa kietoutuneena kirjaviin huopiin, kuin mikä ruhtinas ikään, ei välittänyt vastata. Piti minun eno-Lassen katoamiseen saada selvyys.  Jatkoin kyselyä.

- Veli sentään sulle. Etkö edes sitä kaivannut?
- Miksi?

- Etkä perään kysellyt?

- Kun meni, meni. Jouti mennä. Jokaisella on oma reki vedettävänä. Olin minä sitä miestä jo perin avittanut. Maksoin sen velat, että pääsi pois. Ei se ilman minua olis laivalippuakaan saanut.

- Mies meni ja hävisi. Jos se elää vielä?

- Kuollut on. Ei elä.

- Voisi vielä elääkin. Mitä se nyt olis, joku kahdeksankymmentä.

- Kolmekymmentä ja kolme syntynyt. Minua nuorempi.

- Ei sen verta veljestään välitä, että selvittäisi, mitä sille kuuluu.
- Ei se elä.
- Jos se vaan katosi sinne merten taa, et voi olla varma.

- Selvittelin minä sitä silloin, ja pistin paperillekin, jotta muistaisin.

- Ai, kirjoitit muistiin. Anna mulle.

- Enkä. Siinä on niin paljon muuta.
- Mutta just siksi. Mä haluan selvittää mitä mun suku on.

- Onko lisää suklaata?

- Ei oo.

- Mikset ostanut enempää.

- Sä olet jo syönyt kaks levyy. Sun maha sekoo.

- Kitupiikki.

- Etkä sä saa syödä pelkkää suklaata. Se on epäterveellistä.

- Siin on mulla yks ylihoitaja. Ei ne täällä saa siitä tietää, kun pistät noi siniset suklaapaperit taskuus ja viet mukanas pois.

- Anna kirjoitus mulle.

- Hoh.

- Tuon lisää suklaata.

Lupauksen kuultuaan mummo avasi vaatekaappinsa, könysi polvilleen ja kaivoi vaatekasan alta kellastuneet arkit, jotka oli sidottu yhteen punaisella villalangalla. Hän nousi vaivalloisesti takaisin jaloilleen ja tyrkkäsi tekstin käteeni.

- Seh. Siin on. Muttet sitten levittele sitä kertomusta.

Paperinipun kantena on kasvienkeruukansion päärme, jonka nimilapussa on vedetty yli omistajan nimi Anneli Lasko, Kasvisto 1953 - 1955 ja tilalle kirjoitettu Lasse 1. Kellastuneen kansipaperin alla on valkoista paperia, ja sillä tasaista tekstiä. Kirjoitus on uutta, tekstinkäsittelyllä tehtyä.

Angelniemi, enkelin niemi, pieni pitäjä saariston povella.

Alle tuhat asukasta, lisäksi katit, lehmät ja hevoset,

muutama moottorihinaaja, keluveneet, propsilenssat ja lossi.

Se niemi, meri ja aallot, meren harmaat aallot,

ja talven tullen meren harmaat jäät.

Keväällä rannoille saapuvat laivat, isot laivat.

Ne musta-, puna- ja valkokylkiset

onkarit, äsässät ja tiisselipaatit, ämässät.

Mahassaan kaksi ruumaa tai kolme, kannellaan kraanapuomit, hytit ja lippu.

Ne laivat saapuivat Suomeen ja Angelniemen pieneen satamaan

kaikilta maailman meriltä –

rantaan nousevat myös merimiehet, sakemannit, puolalaiset ja mustat liberiaanit.

Ihan meidän naapurista, siitä lähitaloista rynnivät laivojen kupeille lastaajaäijät.

Tiftaalilla merivedessä he seisoivat pitkissä saappaissaan koko armaan päivän.

Viskovat pöllejä tarakkaan, ja täyttävät niillä lastiruuman.

Ja pikko miehen kädessä iski tasaista tahtiaan pöllien kylkiin

se iski pik´ ou, pik´ou,

ja antoi tahtia pik´ko, pik´ko,

kun ahtaaja viskasi pöllejä lastiin.

Tiftaalinsyli täyttyy.

Ja manttaalimies huutaa – Hooijoo! ja vinssimies rahtaa  puupropsit  laivaan.

Rantasuulissa haisee merisuola, terva ja hiki,

työmiestupakka, puolalainen viina ja vanhojen äijien paksut jutut.

Ja ne laivat, ne laivat – Maire, Hektor ja Ariadne,

Liberian lipun alla seilaava romukuntoinen Queen of Seba

ja sinikeltainen Ruotsin Svea.

Onkarituhka sataa rantahiekalle, ja se kumea sumutorven ääni,

kun uusi laiva nousee niemen takaa redille.

Ne ankkuriketjujen ryminät, rantakaislikon limaiset ahvenvidat

ja vastikään kuoritun propsin puhdas haju.

Ne säilyvät muistissa

vahvemmin kuin koulukeittiön limainen klimppisoppa.

Seuraavat sivut ovat kirjoituskoneella tehtyjä ja ilmeisesti paljon vanhempia: Paperi on keltaisempaa.

Ne on tallennettu Blogiin 27.10.2010 nimeltä  Bikinit 64. Sieltä oikeastaan alkaa Lassen tarina.