Virran auto on Wartburg Limousine vuosimallia 1974, lempinimeltään Elwiira. Se on hyvin persoonallinen ajopeli. Useimmiten sen mielialat tuntuivat vaihtelevan kuskin mielialojen vastaisesti. Kun Virta oli hyvillä mielin menossa johonkin tärkeään tapaamiseen, joutuikin hän äkkiä taistelemaan Elwiiran yllättävien kiukunpurkausten kanssa. Auto alkoi oikukkaasti nytkähdellä ajon aikana, suuressa ylämäessä moottorista kuului paukahdus ja pöllähti hieman savuakin. Sissoo, Elwiiralta paloi puola. Oli kaivettava pakista kiintolenkki ja jakari, nostettava konepelti ja ryhdyttävä puolanvaihtoon. Puolistaan auto oli tarkka kuin naapurin nättilikka tavarastaan.
Elwiira oli hyvin herkkävaistoinen. Sen tunnelman saattoi pilata jopa aamuinen sumukin. Kosteana syysaamuna se alkoi liikkeelle lähdettäessä ensin nuuhkia ja hytistä, sitten yskähdellä ja sammui viimein kesken matkan, useimmiten liikennevaloihin. Liika kosteus oli moottorille pahasta, se kostutti ilmasuodattimen. Sen sijaan pakkasesta ja kylmyydestä auto tykkäsi. Kun monet kalliit letukat jämähtivät huippupakkasilla pihoille seisomaan, hyrähti Elwiira iloisesti käyntiin. Se lähti reippaasti putkuttaen liikkeelle ja päästi huikean, kitkerän savupilven.
Toisinaan saattoi Elwiira heittäytyä mustasukkaiseksi. Kun Virta saapui jonkun viehättävän naisen ajamassa Fordissa, Nissanissa tai Volkkarissa Elwiiran viereen ja siirtyi vieraasta kärrystä oman rakkaansa kyytiin, seurasi virtalukon kääntämisestä vain pieni kevyt kliksahdus nokalta. Elwiira kosti uskottomuuden välittömästi eikä suostunut lähtemään liikkeelle. Kun Virta sitten avasi konepellin ja vähän hyvitteli autoa, siveli jäähdyttäjän säleikköä, vilkaisi pissapojan säiliöön ja pyyhkäisi säämiskällä juoksupyörän reunaa pyöräyttäen sitä samalla hieman eteenpäin, hyrähti Elwiira iloisesti käyntiin uudella yrittämällä, kunhan vain mustasukkaisuuden aiheuttaja, puna- kelta- tai harmaakuosinen kilpaileva naaras oli hävinnyt näkösältä. Joku pikkutarkka monttööri voisi tietenkin huomauttaa, että Elwiiran juoksupyörän kehän hampaat olivat poikkinaisia, ja siksi starttimoottori ei aina tavoita vastahampaita, mutta sitä selitystä ei Virta uskonut. Elwiiran oikkuilua kaikki.
Kun akku oli heikko, piti muistaa pysäköidä alamäkeen, niin että liikkeelle pääsi mäkistartilla. Kakkonen vain silmään, vapaakytkin irralleen, muutama potkaisu jalalla maasta, kuin potkuautolla ikään, Elwiira lähti rullaamaan mäkeä alas, ja eipä mitä, kun nostit kytkimen, se pölläytti iloiset savut ja alkoi taas päristellä aidon kaksitahtisen iloista porinaa. Akku tyhjeni vain silloin kun Virta unohti sammuttaa auton lyhdyt tai auto itse oli jotenkin hukkasi sähkönsä jonnekin. Ehkä se trokasi sähkövirtaansa parkkipaikan puluille tai puleille. Sillä oli laaja ja epäsäätyinen tuttavapiiri. jonka edelliset omistajat olivat hommanneet, performanssitaiteilijoita ja muuta sivistyneistöä.
Oli torstai kesäkuun viidestoista ja Virran oli määrä taas lähteä vilkuilemaan sellupomon kesähuvilan elämää. Vuokramökistä hän oli luopunut heti kun Verneri oli viety leirille. Lomanvietto ja sen ohella tarkkailutehtävät sujuivat aivan hyvin ilman mökkiäkin. Tänä aamuna Elwiira ei mitenkään vastannut virta-avaimella kutitteluun. Se oli ja nökötti pihanperällä mykkänä kuin jyväjemmarin savisaapas. Virta ei kuitenkaan suostunut hyvittelemään autoaan vaan otti käyttöön suoran toiminnan. Hän vetäisi virtajohdot irti virtalukon pohjalta ja yhdisteli niitä ristiin rastiin. Salamoinnin, kipinöinnin ja savupilven keskeltä kuuluikin hetken kuluttua toivottu hyrähdys. Elwiira yskiskeli ja aivasteli hetken, mutta lähti sittenkin taivaltamaan pellinhelmat hetkuen. Ei sitä ollenkaan huvittanut aamutuimaan ruveta kiskomaan venetraileria, kytkintä särki jo eilisten rytkytysten perästä, mutta minkäs teit, pakko oli, kun kovakätinen isäntä piiskasi sähköpiiskalla.
Saavuttuaan Suppalaan Virta pysäköi autonsa golfkentän aidan taakse, lähelle rantapellon latoa. Siinä sen ei pitänyt olla kenenkään tiellä, täällä tuskin kukaan liikkuikaan. Saatuaan veneen trailerista vesille hän käynnisti moottorin ja kurvaili parikymmenminuuttisen matkan vahtipaikalleen.
Illalla kun Virta palasi takaisin, oli Elwiira syvällä kaislikossa. Sen ilme oli kärsivä ja voipunut, kuin haaksirikkoutuneen enkelin. Auton takapää oli työnnetty veteen ja nokka kohotettu ilmaan pöllien varaan. Virta tarkasteli turman laatua. Ei näkyviä vammoja, mutta auto kellotti etupyörät ilmassa, nokka taivasta kohti. Ei sitä käynyt päästäminen pois kaislikosta ilman traktoria ja nostolaitetta. Virta potkaisi ruohomätästä, heitti muovipussissa lionneet kissakalat pajukkoon ja kirosi ja ryhtyi heittelemään oksakarahkoja metsästä kentän viheriölle. Hevospaarma surrasi lepiköstä Virran kimppuun. Se oli haistanut maittavan rasvaniskan. Virta kaappasi sen kiukkuisena kouraansa ja heitti jorpakkoon. Jonkin ajan kuluttua rullasi sähkökäyttöinen golfvaunu viheriön reunaan. Nils Holmlund ja hänen vieressään tähystävä seeferi ohjasivat aidan viereen.
– Jos sä tahrot sun ajopelin tien päälle, kuuntelet nyt tarkkaan. Sul ei ole tääl mitän teko tääl, sä menet pois etkä sotke ihmisten asia. Tää vanha mätä uimala, se on nyt mun. Ei se kuulu sulle mitä sieltä löyty, sen hoita poliisi. Sinu ei tääl tarvita. Painu helvetti!
Virta tuijotti keltaisessa golfkärryssään paasaavaa Pikku-Nisseä välinpitämättömänä. Tämän saarnan jälkeen hänellä ei ollut aikomustakaan unohtaa Lasse Vigrenin kohtaloa, mutta nyt oli Elwiira saatava takaisin maanpinnalle. Siispä hän vaihtoi hetkeksi tyhmyri-vaihteen päälle ja päätti vedota Holmlundin ahneuteen.
– Paljonko on golfkentän jäsenmaksu?
– Se on viistuhat euro osake. Mutt tyhmil ja köyhil mä en rahallakan myy, vastasi Holmlund tylysti ja jatkoi.
– Mun renki tule vetämä sinu autoromu ylös, ja sitten sinä ajat täält hutihelvetti.
Virran huomion kiinnittyessä Holmlundiin oli hevospaarma vapaasti voinut etsiä sopivaa puremakohtaa, ja puraisi niskasta. Virta huitasi kädellään hätistääkseen sen kimpustaan mutta ylikiihottunut Pikku-Nisse tulkitsi tuon eleen taisteluhaasteeksi ja ryntäsi tarzankarjunnan säestämänä Virran kimppuun. Virta yritti paeta, muttei matalassa rannassa päässyt minnekään. Miehet kaatuivat toistensa kahmalossa kaislikkoon ja räpiköivät siellä kuin kiukkuiset hurtat. Pikku-Nissen koira istahti rantatörmälle ja kallisteli siinä päätään suuntaan ja toiseen. Se ei suostunut kastelemaan käpäliään meriveteen.
Holmlundin painaessa Virran päätä veden alle potkaisi tämä epätoivoissaan vastustajaansa jalkoväliin niin kovaa kuin pystyi. Pikku-Nisse ulvahti, polski itsensä kuiville ja päästäen julmia uhkauksia ja kiroiluja onnahteli golfkärryn kyytiin. Koira seurasi urahdellen häntää heiluttaen.
Kun golfkärry oli kadonnut mutkan taakse, nousi Virta seisomaan. Hän linkutti Elwiiran luo ja kiipesi konepellille nuolemaan haavojaan. Virran painosta auton etupää keinahti sivulle, ja tukipöllit kierähtivät sivuun. Koska etupyörät olivat tukevasti maan pinnalla, Virta keplotteli itsensä varovasti etupenkille, ja kuin ihme, Elviira pörrähti käyntiin. Vetopyörät sutivat multapaakkuja ilmoille, mutta auto lähti hitaasti nousemaan rantatöyräältä tielle. Jossain kaislikon uumenissa tarrautui veden varaan joutunut hevospaarma oljenkorteen, kiipesi kortta pitkin ylös, räpsytti hetken siipensä kuiviksi ja lähti keltaisen auton perään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti