Pieniltä lapsilta tavataan kysyä että mikä sinusta tulee isona. Niin minultakin. Ja taisin olla tuohon aikaan vasta peukalon mittainen.
Siihen aikaan ei vielä osaa ajatella aikuisten ammatteja, vaan toiveammattia kysyttäessä yritti sovittaa itsensä jonkun aikuisen paikalle, sellaisen joka tuntui kivalta. Vähän myöhemmin sai eteensä Tammen kultaisen kirjan Mikä minusta tulee, ja siinä oli kuva palomiehestä ja poliisista, mutta ei minua huvittanut ruveta palomieheksi tai poliisiksi. Minun ihanteeni oli ihan toisenlainen.
Niinpä kun minulta sitten kerran kysyttiin, että miksi sinä aikuisena rupeat, niin minä sanoin, että haluan Sota-Sakariksi.
Silloin aikuiset kysyivät, että miksi juuri Sakariksi, niin minä vastasin, kun se osaa nepata.
Sota-Sakari oli jo vanhempi mies, joka käveli selkä suorana ja mustassa hienossa raitapuvussa. Hän kävi meillä kertomassa juttuja Ameriikasta ja soittamassa haitaria. En tiedä mistä hän oli saanut sota-etuliitteen nimeensä, luulen, ettei hän ollut sodassa ollut ensinkään. Vaan oli saanut sotaisen liikanimen juuri siksi, ettei ollut mennyt sotaan. Mutta ei se vielä mitään, eikä sekään merkinnyt minulle mitään, että hän oli ollut Ameriikassa. Mutta Sakari osasi nepata, pyydystää kärpäsen pöydältä paljaalla kouralla. Ja se vasta oli taito. Ja niin taitavaksi minäkin halusin tulla kuin Sota-Sakari.
Kun Sakari näki pöytäliinalle pysähtyneen kärpäsen haistelevan sokeripalaa, hän puhalsi kämmeniinsä ja suoristi selkänsä. Kärpänen pysähtyy ja nostaa ylpeästi kroppaansa pystympään asentoon. Se viilaa sitten huolellisesti, kaikessa rauhassa etukoipensa teräviksi.
Puhdistaa vielä sieraimensa ja kyntensäkin, ennen kuin haukkaa herkkupalaa. Mutta juuri tuolla hetkellä kuuluu viuhahdus, ja Sota-Sakarin vikkelä avokämmen on kaapannut ylpeilevän kärpäsen vankilaan. Vasemmasta kädestä lähtee hiertynyt peukalo suorittamaan kärpäsen lopullisen liiskauksen oikean kämmenen sisään ja kärpäsen taru on lopussa.
Minäkin harjoittelin ahkerasti kämmeneen puhallusta ja neppausta avokämmenellä, mutta ei minusta Sota-Sakarin veroista kärpäsenpyydystäjää tullut. Jäi se ammatti oppimatta. Mutta aina kun näen kärpäsen ryhtyvän ruokapöydällä hiomaan kynsiään, tulee mieleeni sorminäppäryys ja Sota-Sakari.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti