Kirkkomatka

Kanttori Erkki Kamratin mummoankka-mallinen Ford päristeli pihaan, ja pastori Seiskonen vielä valisti kuljettajaansa.

                      – Ensi sunnuntaina, Erkki, on meidän jouduttava kirkolle jo kello yhdeksän nolla neljä, jotta ehdimme tarkistaa virsilistan. Autoa kuljettava kanttori Erkki Kamrat nyökkäsi happamasti ja painoi mummofordin kaasua, auto kiekaisi, mutta Seiskosen mielentilaan ei tuo Kamratin kaasutusprotesti mitenkään vaikuttanut. Hän ei kiirehtinyt vähääkään vaan nousi rauhallisen arvokkaasti ulos kapeasta ovesta. Päästyään ulos hän työnsi vielä yläruumiinsa takaisin pieneen autoon, ja hyvästeli lähtiäisiksi käsipäivää kanttorin kanssa.

                      – Jumalanhaltuun Erkki, ja seurat tiistaina Kumpulassa.

                      Pappi kaappasi käteensä auton jalkatilasta aataminaikuisen postillalaukkunsa, ja marssi kotiinsa suoraselkäisenä kuin vintin vaatepuu. Jätti, hyväkäs, jätti vielä auton ovenkin sulkematta. Kanttori joutui vaivalloisesti autossa siirtämään ahteriaan sivulle ja kallistamaan itseään jotta ylettyi sulkemaan apupuolen oven. Autokin nytkytteli lähtiessään, kuin olisi kumarrellut mokomalle kitsaalle papille, joka ei koskaan tarjonnut kanttorille penniäkään matkakorvausta.

                      – Seiskosen haltuun, ja huriluit, mutisi Kamrat kääntäessään autonsa takaisin ajotielle.

                      Pastori Seiskonen ohjaili seurakuntalaisia samalla innolla ja hartaudella kuin ennen oppilaitaan luokassa. Hän järjesteli ompeluseuroja ja lukusia kuin opettajana oman luokkansa äitienpäiviä ja kuusijuhlia. Hän nuhteli kylillä aikuisia miehiä kuin pikkupoikia, jos näki näiden kaljoissa kuljeskelevan, olihan moni näistä miehistä kouluvuosinaan ollut hänen karttakeppinsä ulottuvilla. Mikään ilkityö ei papilta jäänyt huomaamatta. Hän tiesi joka ikisen koirankujeen ja salahaureuden jo etukäteen. Piintyneenä poikamiehenä hän oli myös erittäin säästäväinen ja vaati kanttoria noutamaan joka sunnuntai itsensä kirkolle. Hänellä ei ollut ajokorttia eikä autoa eikä hän halunnut saituuttaan maksaa taksia, vaan määräsi kanttorinsa kuskiksi.

                      – Noutaisitko kello yhdeksän nolla seitsemän.

                      – Hakisitko perjantai-iltana kello yhdeksäntoista kaksikymmentä yksi - paluu kello kymmeneltä, lähdemme kello kaksitoista, jos Jumala suo - ohjeita ja määräyksiä, ihan niin kuin kanttori olisi joku pappissäädyn virallinen autokuski.

                      Ja tietysti papin täytyi vielä pitää niitä ylimääräisiä seurojaankin; mokomakin kitupiikki uskonlähettiläs. Kamratia tämä päällepäsmäröinti ja määräily harmitti. Edellisen papin aikana oli saanut vapaasti itse päättää virret ja hoidella rippikoulujen musiikkiosuudet niin kuin halusi. Nyt piti hyppiä tuon koulumestarin päsmäröinnin mukaan, opetella hankalia kiitosvirsiä, jumalanpalvelukset vietiin sen pidemmän kaavan mukaan ja rippikoululaisillekin täytyi veisata uusia hengellisiä lauluja. Ja pappipakana tuuppasi joka pyhäpäivä hänen, pienipalkkaisen, ikänsä kirkkoa palvelleen kanttorin kyytiin, kuin paavi tai publikaani.

                       Kävi hengen päälle, tuli hiki ja närästystä. Nykyinen asiaintila ei sopinut ollenkaan Kamratin luonnolle, eikä etenkään hänen vartalolleen, joka oli mukavuuteen ja verkkaisuuteen taipuvainen, sitä kun ulottui aina sataanviiteenkymmeneen kiloon asti, sen pidemmälle ei vaa´an viisari näyttänyt. Mielessä korvensi papin päsmäröinti. Prutkutellessaan vanhalla Fordillaan rauhallisesti pientareita pitkin kohti kotiaan yritti Kamrat miettiä sopivaa keinoa, jolla osoittaisi papille paikkansa. Näyttäisi mikä on sopivaa seurakunnan paimenen käytöstä ja mikä ei.

                      Kanttori-urkuri Kamrat oli poikamies ja joutui itse huolehtimaan ruokapuolestaan. Kotiin tultuaan hän pisti oitis perunat porisemaan ja läiskäytti puolikiloisen sianihrasuikaleen kuumalle paistinpannulle. Rasva alkoi tiristä ja sihistä lupaavasti. Kanttori korvensi pannulla pastori Seiskosta.

                      – Tässäpä muistoa sitä kerrasta, jolloin nolasit minut pitäjäneuvos Kumpulan syntymäpäivillä, Kamrat törkkäsi ihraan terävät haarukanpiikit ja nosti lihan savuavana ilmaan. Väitit ettei kanttorit ole ollenkaan tarpeellisia ja johdit itse kuoron laulut. Koko laulu hävisi penkin alle. Vieläkös vaadit ilmaista autokyytiä, mokoma? Kamrat laski läskin takaisin pannulle paistumaan.

                      – Ja koko matka kirkkoon sun pitää suutasi soittaa, pidä se leipäläpi tukossa – kanttori täytti paistinpannun sipuliviipaleilla, niin että ihraviipale jäi niiden alle tirisemään.

                      – Vieläkö moitit kylän akoille minun soittotaitoani, vieläkös? Kanttori survoi paistinpannulla palavia käristeitä vanhatestamentillisen vihansa vimmalla.

– Kitise nyt siellä mitä kitiset, näin minä sinut käristän, senkin saarnastuolin ruostesarana.

Seiskosen poskia ja niskaa kuumotti sinä iltana kummasti, tuntui kuin joku olisi kärventänyt.

                      Seuraavana pyhänä kirkonmenojen jälkeen Seiskonen viskasi kirkkokäsikirjan laukkuunsa neiti Hellmanin tuomien rusinapullien viereen ja lähti kirkosta. Suntiotolvana ei tullut auttamaan kasukan riisumisessa. Täytyy ensipyhänä muistuttaa.  Ovatkin tuoreita pullia, nisusia, tänä aamuna leivottuja, voi, voi, herttaista. Neiti Hellman oli tullut halaamaan Seiskosta kirkon portilla ja sujautti samalla pullapussin kainaloon. Onkohan neiti jo ehtinyt palata kotiinsa, pitäisi vielä kiittää uudemman kerran?

                      Seiskonen avasi sakastin oven ja lähti etsiskelemään kanttori Kamratia.  Kirkko oli aivan tyhjä eikä ketään enää näkynyt kirkkomaallakaan. Hän käveli parkkipaikalle kirkon taakse. Siellä ei ollut yhtään autoa. Kamrat oli lähtenyt ja jättänyt hänet ilman kyytiä. Matkaa kirkolta kotiin olisi viisi kilometriä eikä Seiskonen ollut lainkaan innostunut tekemään sitä jalkapatikalla. Hän istuutui tievieren kannolle ja puuhkaisi pettymyksensä ulos. Lokkeja lenteli kirkkoniemen yllä. Seuratessaan niiden lentoa Seiskosen katse ylti merelle ja sieltä se tavoitti moottoriveneen, joka oli matkalla Kokkilan kuntakeskuksen suuntaan. Salmen yli voisi matkustaa veneelläkin kotiin.