"Se on täytetty", päällimmäiset turpeet nätisti sijoilleen, sitten hiet otsalta ja tupakka palamaan.
Takorautaisen portin takaa tuijottaa kiinnostunut silmäpari suntion puuhia. Pikkuinen poika on seurannut haudan täyttämistä, vähän pelottavaakin. Suntio huomaa pojan.
"Terve mieheen". Poika ei vastaa vaan paikuttaa portin ripaa. "Hautojakos kattelet? Astu sisään vaan. Kyllä tänne mahtuu. Kuolleitten puutarhassa on rauhallista istua ja kuunnella lintujen ääniä.
Poika epäröi, mutta kokoaa rohkeutensa, avaa portin ja astuu suntion viereen.
"Katos, kuolleet tahtoo eläville pelkkää hyvää. Ei niitä tartte pelätä. Uskotko? Ne vartioi meidän elämää.
Täällä on enkeliäkin joka puussa. Näetkös? Tuolla ison puun rungossa on kolo. Siellä ne enkelit asuu ja tiiraa mitä me tehdään. Ne vartioi ja auttaa meitä. Ei tartte pelätä, enkelit on turvana."
Pojan silmät tuijottavat tarkasti suntiota. Sitten suntio levittää sätkäpaperin. "Iltasella enkelit lentelee. Ei niitä päivällä näe. Kuolleet on muuttunut enkeliksi, niinkun tiedät. Perhana kun on huono liima näissä sätkäpaperissa. Taas meni sätkä ruttuun. Niin ,illalla, kun on pimeetä näkee enkeliä. Tuu illalla katsomaan, jos tahdot nähdä enekelin lentävän."
Poika tuijottaa partaista miestä. Äkkiä hän käännähtää ympäri ja juoksee vauhdilla portista ulos.
Hämärä laskeutuu hiljalleen ja kirkon ääriviivat tummuvat taivasta vasten. Vanhat lehmukset rakentavat hämärän puutarhan kirkkotarhan ympärille. Portti narisee. Poika hiipii varovasti sisään. Suntiota ei näy missään. Ei se ole tunnut. Juksasi vaan, niinkuin aikuiset tekee lapsille. Sanoo vaan, mutta ei oikeesti tarkoita mitä sanoo. Nyt poikaa ihan nolottaa, että lähti salaa kotoa kirkolle.
Haisee tupakalle. Suntio on sittenkin täällä.
"Terve miäheen. Uskalsit sitten tulla. Kierretään tuolta kirkon takaa ja jäädään lehmusten alle katselemaan, jos nähtäis vilahdus enkelistä." Suntio sammuttaa tupakan. " Enkelit on arkoja, mutta kun jaksaa pysyä paikoillaan ja odottaa, saattaa nähdä lentävän."
Lehmukset kurottaa taivasta kohti kuin monikätiset jättiläiset. Suntio ja poika seisovat hiljaa ja odottavat. Yö hengittää niskaan, jostain kauempaa kuuluu sorsan narskutus.
Ilmassa vilahtaa pieni tumma hahmo puusta toiseet. " Näitkö? Siinä se meni, enkeli."
Vain hetken taivasta vasten näkyi siivekäs hahmo. Poika seisoo lumoutuneena puun alla, että se ilmestyisi uudelleen. Kuuluu heinäsirkat, sorsat, mutta ei näy enää enkeliä.
" Nää enkelit täällä on oikeesti liito-oravia ja ne asuu näissä vanhoissa puissa. Ne liikkuu vain öisin. Ne enkelit saa elää rauhallista eslämää tässä vanhassa kirkkotarhassa. Kun kuunnellaan ihan hiljaa mekin voidaan erottaa enkelin lento."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti