– Pappa, pappa, det orkar inte.
Pikku-Nisse istui Pikkuvalmetin kuskipukilla ja isä, se Iso-Nisse, kyykötti traktorin takapakkarilla selkä menosuuntaan. Käsissänsä Iso-Nissellä oli laatikollinen mansikantaimia. Traktorin perään laverin taakse oli liitetty vanha hevosmallinen kyntöaura, jonka sisään oli hitsattu putki mansikantaimien tiputusta varten.
– Paina gaasu, paina gaasu, kyl se jaksa, vakuutti isä poikaansa.
– Pappa, ei Pikkuvalmetti jaksa vettä yhtäkä auraa. Tää traktori on tehty vain piikkilangan kirtistykseen. Saateri. Pikku-Nisse hyppäsi alas istuimelta ja potkaisi, sanomaansa tehostaakseen, traktorin takapyörää.
– Pitäis olla Dexta.
– Ol vai.
– Isompi raktori. Dexta mahtuu pensaitten välii. Mut ei se oo niin iso kuin Majuri,
Dextas on, siinä on voima, se on diisseli.
– Ajas vaan, Nils-Göran.
Perhepuutarhassa oli päätetty satsata hedelmäpuiden lisäksi mansikanviljelyyn. Iso-Nisse, Nils-Gustaf Holmlund, oli agrologi ja hänen intohimonaan oli aina kehitellä uusia laitteita ihmistyön helpottamiseksi. Hän oli kehittänyt kurkunpoimimiskoneen, joka voitiin liittää traktorin sivuun, kriikunapuiden ravistuskoneen, jolla oli tarkoituksena tiputella valmiit pikkuluumut suoraan puusta keruulaatikkoon, sen koneen ansiosta seuraavana vuonna yksikään luumupuu ei tehnyt hedelmää, porkkanoiden harvennuskoneen ja omenapuiden pölytysautomaatin, jonka tarkoituksena oli korvata mehiläisten työ, mutta josta tuli omenankukkaparfyymin keräilykone. Kukaan ylösostaja ei suostunut ottamaan varastoonsa Iso-Nissen parfyymia, joka haisi omenapuun kuorille, muurahaisille ja sonnalle. Iso-Nissen uusin saavutus oli tämä mansikanistutusta helpottamaan tehty laite, joka oli vielä prototyyppiasteella. Isänsä poika Pikku-Nisse, Nils-Göran Holmlund, ei ollut innostunut isän keksinnöistä. Häntä ei kiinnostanut tekniikka ja tuotekehittely, vaan rahan teko. Harva se päivä hän yritti takoa isän päähän järjen ääntä nykyaikaisista viljelymenetelmistä ja maataloustukiaisista.
– De e int såpass dyr. Ja sitä voi otta laina. Dexta täytty osta, yritti Pikku-Nisse taivutella isäänsä yhteistyöhön, mutta siitä isä vasta hermostuikin. Hän puhalsi sammahtaneen Saimaa-natsan kiukkuisesti irti holkista, sylkäisi paksun keltaisen räkälontin traktorin jäähdyttäjään ja ryhtyi opastamaan poikaansa:
– Otta nyt tämä vaarin hyvin tarkka Nils-Göran. Me on, me on, ...meidän väki on Holmlund, se sano, me ollan agronomit. Me tekke itte kaikk konet.
– Mut koskas sit?
– Tyst ny. Mene kuskipukil ja otta se raktori takaperi, niin mä nostan tän kojan pois. Opasti Iso-Nisse poikaansa, joka kuuliaisesti noudatti isänsä tahtoa.
Holmlundit olivat määrätietoisesti kasvattaneet tilaansa. Ostaneet, mitä lähitienoolla oli ollut kaupan, entisiä evakkomökkejä, mäkitupia ja pientiloja. Monet lähtivät kaupunkiin ja myivät mielellään pienet palstansa pois. Iso-Nisse osti pikkutilan, ja pisti poikansa töihin, uutta puutarhaa syntyi. Missä oli sopivat, suojaiset pellot, siitä tuli omenatarha se mikä oli karua maata, istutettiin kuusella metsäksi.
Traktori ähisi matkaansa rantapellon päähän. Kaislikon takaa laiturilta kuului veneiden putputuksen lisäksi sadattelua ja riitaa. Holmlundit pysähtyivät kuulostelemaan. Yrittivät tunnistaa, kaksi miestä siellä kaislikossa riiteli jostain.
– Se ruotsalainen laiva olis jäänyt ilman pölliä, jos en olis käynyt ja hakenut Mjösundista asti. Missä sä Lasse oikein luuhasit?
– Kävin Turuss, kun ei ollut sovittu muuta.
– Ei ollu sovittu. Ei täsä mittän sopimuksi tarvita. Propsit on tuotava sillon, kun laiva tulee. Perkele, minä sinut otin ja koulutin kympiksi, ja sitten pääsit hinaamaan minun paatilla.
– Ne on vanhoja, ne. Nyt sinä olet ruvennut ryyppäämään niin, ettei sulta hommat suju.
– Viinaa pitää miehen kestääkin.
– Osta toi kotipalsta multa.
– Mikäs ny?
– Muuten joudun myymään sen Holmlundille.
– Kuissit?
– Ajattelin lähtee vähän kauemmas ja tartten rahaa.
– Se on Putti, kuiskasi Nils-Gustaf.
– Ja Vigren, se on se toine. Oles ny vait. Isä ja poika jatkoivat kuunteluaan, ja venemiesten riita jatkui kaislikossa.
– Tai. jos mä jään tänne Suomeen, niin ota tää maapala ja anna mulle osakkuus firmasta, ja mä hoidan tään hinauspuolen kokonaan.
– Haista ny iso karvalakki, piru, eihän sunsta ole. Painu siitä hakemaan lenssaa.
– Jos et ota messiin, niin mullapa on tietoa.
– Mitä riivatun tietoa?
– Se mistä sää aloitit. Tyhjätasku olit ennen sotia. Mutta sodan aikana sulle kasvoi taskuun rahakasa. Mistäs se tuli?
– Velalta minäkin aloin pisnestä tehdä.
– Ei saa velkaakaan ihan tyhjätasku.
– Mitä sä nyt yrität uhkailla?
– Sitä, että poliisi vois olla kiinnostunut siitä, mitä sotapoliisi Kaarle Spjut löysi kuolleitten sotamiesten taskuista, ennen kuin kuskasi ne ruumiitten keruupaikalle.
– Varo, kuule Remputin akan äpäräpoika, minua sää et uhkaile. Muista se, rupiperse!
Määrätietoiset askeleet lähtivät marssimaan pitkin laiturilankkuja ja samanaikaisesti hinaaja lähti liikkeelle rannasta koti merta. Holmlundit olivat vielä hetken vaiti kunnes askelten ääni hävisi. Silloin Iso-Nisse katsoi vakavasti poikaansa ja sanoi:
– Ja sen mä sanon sinul, Nils-Göran, sä varo toi Kaarle Spjut, ettei se pääse sun niskan päälle ja kusetta sun yks haiseva huussi alle. Se yks piru mieheks. Mut nyt täytty ruveta tekemän kauppa sen kanss. Nuorempi Holmlund katseli kaislikkoon saaren taakse katoavaa hinaajaa ja huusi isälleen omaan tyyliiinsä kailottaen.
– Pappaa, eiks me osteta se uus Dexta-traktori?
