– Zwanzig mark, sanoi tummaihoinen, paksuhuulinen merimies ja Viki kaivoi kuuliaisesti setelit lompakostaan. Saatuaan rahat merimies otti votkapullot köysikasan alla olevasta laatikosta, työnsi ne poikien käsiin ja pojat, kätkettyään saaliinsa takin alle, lähtivät laskeutumaan laivasta kiikkeriä köysitikkaita myöten alas tervattuun keluveneeseen, jota Urppa alhaalla vahti.
– Ihan kuin tuolta olis tulossa joku moottorivene tänne. Jos se on poliisi? hätäili Urppa.
– Ja paskat, hinaaja se on. Ala soutaa rantaan, määräsi Reiska, pojista suurin ja rehvakkain. Hän laski pullot veneen pohjalle pilssiveteen viilentymään.
Paikallinen virkavallan edustaja, pitäjän poliisi Lehto, paremmin tunnettu Lonksu-nimellään, oli parkkeerannut mustan uuden Volkswagen umpivaununsa rantaan johtavan hopeapajukujan taakse. Hän oli tullut hieman etuaikaan tarkkailemaan tanssipaikan järjestelyjä, ja ajatteli samalla myös seurata minkälaista veneliikennettä rannalta oli laivoihin ja takaisin. Moottorivenettä ei poliisin käytössä ollut. Oman auton käytöstä virka-ajoonkin maksettiin vain alimman kilometritaksan mukaan. Oman veneen käytöstä ei valtio maksa puupennin pyörylää, vaikka sen avulla saisi pidätettyä isonkin viinalastin.
Urppa kurkotti otetta rantalaiturin pollarista ja Viki nosti airot veneeseen. Reiska otti veneen pohjavedessä viilentymässä lojuneet puolalaiset Wodka Wyborova -pullot mukaan ja pojat nousivat laiturille. Viinakset oli hankittu sakemannien laivasta joka seisoi jo kolmatta päivää redillä odottaen lastausta.
– Se tulee, helvetti, poliisi tulee.
– Juostaan äkkiä kaislikon kautta pakoon, hätäili Viki. Reiska ei hötkyillyt, vaan työnsi viinapullon taskuun ja nojasi rauhallisesti laituriin.
– Pysykääs paikoillanne, mä en haluu kastella kenkiäni kaislikossa. Se on vaan Lonksu. Lehto ajoi rantatöyrään hietikolle mustalla Volkkarillaan. Hän kaarsi poikien eteen ja astui autostaan laiturille, hikeä pyyhkien hän kaappasi koppalakin käteensä ja aloitti:
– Jaaha, jaaha, pojat on rannalla. Mistäs pojat on tulossa, laivastako? Urppa yritti kätkeä votkapulloaan paremmin nahkatakin sisään ja Viki oli jo valmis juoksemaan pakoon kaislikkoon.
– Mitäs pojilla on taskussa?
– Ei, kun vissyy vaan, aloitti Reiska ja veti puoliksi juodun vissypyllon perstaskustaan. Hän jatkoi tekeytyen hyvin vakavaksi ja salaperäiseksi.
– Niin, mut, tiäks, tääl on tapahtunut rikos. Hän jatkoi ja hyvin tuntien Lonksun heikkouden, hän katsoi tätä tiukasti silmiin, ja pyrki saamaan poliisista henkisen yliotteen.
– Niin, mikä niin rikos, mitäs ne pojat nyt ...
– Salametsästystä, laukaisi Reiska, ja jatkoi tuijotustaan.
– Jaaha, mistäs pojat niin arvelee?
– Tuolla kaislikossa makaa kuollut joutsen. Nähtiin veneestä.
– Ei kai täällä joutsenia olekaan.
– Ei okkaan enää kun se ainutkin on jo kuollut. Etkö sä tunne sen hajuu? No haista nyt.
Ja varmemmaksi vakuudeksi Reiska nuuhkaisi itse äänekkäästi. Toisetkin pojat pääsivät jo juoneen mukaan ja alkoivat innokkaasti nuuhkia ja väännellä naamaansa pahan hajun merkiksi.
– Joo, raadonhaju tuntuu tänne asti, lohkaisi Urppa, ja sulki sieraimet käsillään, Yääk, hyi piru, mikä lemu ! Lonksu alkoi hänkin epäluuloisena haistella ja tuntiessaan lemun hän aivasti niin että koppalakki tipahti hiekalle. Pojat pitelivät nauruaan ja Reiska lisäsi vettä myllyyn.
– Joutsenen salametsästys on vakava rikos.
– Joo, niin.
– Poliisiasia. Tulkaas katsomaan mä näytän sen linnun.
Lehtoei ollut yhtään innokas aloittamaan salametsästysjutun tutkimuksia ja harmitteli jo että oli
tullut rannalle tutkimaan poikien puuhia.
– Jos jätettäis tältä päivästä, yritti poliisi, mutta Reiska oli päättänyt käydä läpi koko prosessin.
– Poliisin täytyy ottaa kiinni salametsästäjät, laukaisi Reiska ja alkoi paistaa tiukkaa särkeä Lonksun silmämunien kanssa. Silloin se tapahtui. Lonksu hermostui ja alkoi pilkkanimensä mukaisesti notkutella polviaan ja potkia kengillään hiekkaa samalla kun hän mutisi leukaansa. .
– Tuota, tuota, mennään, tuota, katsomaan sitä lintua.
– Se on ihan kaislikon reunassa, laiturin vieressä, siinä me nähtiin se, sanoi Reiska.
– Onkos siinä paljon vettä?
– Ei vaineskaan, ihan kuiva paikka. Menkää niitä vettyneitä tukkeja pitkin, jatkoi Viki.
Lehto kääntyi päästäkseen pitkospuille kaislikon sisään katsomaan haisevaa raatoa. Reiska päästi hänet ohitseen. Pojat lähtivät vaivihkaa perääntymään kohti hiekkarantaa ja nurmikkoa. Poliisin koppalakki häipyi kaislikon taakse. Pojat pistivät juoksuksi ja oikaisivat pensaikon kautta metsään. Lehto taiteili liukkaita pitkospuita pitkin kaislikon reunaan, jä viimein hän näki haisevan, märkivän sotkun kulottuneen kaislapatjan reumalla.
– Peijakkaan poja, ei tääll mittä joutsent ol. Tääl on mätä variksenraato vaa!
